Joensuussa teemme ilmastotekoja

Joensuussa teemme ilmastotekoja

Jokainen ilmastoteko on tärkeä, oli se sitten suuri yritysinvestointi tai arkinen teko, jota ei aina ole osannut edes kuvitella ilmastoteoksi.

Teot ilmaston hyväksi säästävät rahaa, energiaa ja ympäristöä. Samalla käytät valtaasi ja luot muutokselle mahdollisuuden.

Katso millaisia tekoja me Joensuussa teemme!

Sisältöjulkaisija

angle-left Ohjeet puidenistutustapahtuman järjestämiseen
 

Ohjeet puidenistutustapahtuman järjestämiseen

03.11.2020 09:10

Metsät ovat elinympäristömme hiilinielu, sillä yhteyttäessään ne sitovat itseensä hiilidioksidia. Kasvava metsä sitoo itseensä enemmän hiilidioksidia kuin vanha metsä. Vanhojen metsien tärkeä tehtävä taas on olla hiilivarastoja. Puut ja metsät ovat myös tärkeitä eläinten ja hyönteisten elinympäristöjä.

Puiden istuttaminen on hyvä tapa pitää huolta yhteisestä ympäristöstä ja hidastaa ilmastonmuutoksen etenemistä.

Ilmastokorttelit -hanke istutti syksyllä 2020 yhdessä Karhunmäen asukkaiden kanssa yhteensä noin 400 tainta Karhukuusikkoon. Istutuksiin meni yhteensä kaksi päivää: ensimmäisenä päivänä kaivettiin kuopat ja toisena päivänä istutettiin taimet. Yhteistyötä tehtiin ENO-verkkokoulun kanssa.  

ENO-verkkokoulu on julkaissut oppaan, jonka avulla voit itse järjestää oman puidenistutustapahtuman. Opas neuvoo sekä istutustapahtuman suunnittelussa että istutusten käytännön toteuttamisessa. Tapahtuman voi järjestää kaikenikäisille opetuksellisena teemapäivänä tai muuten vain tapahtumana yhdessä tekemisen merkeissä.

Voit ladata oppaan täältä: ENO-verkkokoulun Meidän metsä -opas puunistutustapahtuman järjestämiseen. Eri puulajeihin voit tutustua ENO-verkkokoulun Meidän metsä -tietokorttien avulla.

 

Lue lisää Ilmastokorttelit -hankkeesta

Lue lisää ENO-verkkokoulusta