Asset Publisher

angle-left Ilmastokumppanuusverkostoa kehitetään uudessa hankkeessa
 

Ilmastokumppanuusverkostoa kehitetään uudessa hankkeessa

22.03.2021 10:27

Joensuun kaupungille myönnettiin rahoitusta toukokuussa alkavaan hankkeeseen, jossa edistetään yritysten ja yhteisöjen päästövähennystoimenpiteitä kehittämällä Joensuun ilmastokumppanuusverkostoa.

- Joensuun ilmastokumppanit ovat tärkeä osa Joensuun hiilineutraaliuteen tähtäävää työtä. Tulevassa hankkeessa haluamme kehittää verkostoa edelleen ja tarjota kaupungin puolesta ilmastokumppaneille entistä enemmän tukea vähäpäästöisen liiketoiminnan kehittämiseen, kertoo kaupungin ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen.

Joensuun ilmastokumppanuusverkostossa yritykset ja yhteisöt etsivät yhdessä kaupungin kanssa keinoja kehittää toimintaansa ilmastoystävälliseksi esimerkiksi energiatehokkuutta parantamalla tai vähähiilisiä tuotteita ja palveluja kehittämällä. Yhteistyön ja uusien toimintatapojen kautta edistetään samalla yritysten kilpailukykyä ja kaupungin elinvoimaa. Ilmastokumppanuusverkostoon kuuluu kaiken kokoisia yrityksiä sekä erilaisia yhteisöjä.

Verkoston jäsenet sitoutuvat päästövähennyksiin omassa toiminnassaan allekirjoittamalla ilmastositoumuksen, jossa he määrittelevät omat toimenpiteensä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Alkavassa hankkeessa kumppaniyritysten ja -yhteisöjen ilmastositoumusten vaikuttavuutta parannetaan päästölaskelmien avulla. Näin saadaan tietoa päästöjen vähentämisen mahdollisuuksista uusien toimenpiteiden suunnittelun tueksi.

- Tulemme hankkeessa järjestämään sparrausta ja kokeiluja hiilineutraalin yritystoiminnan edistämiseksi. Toivomme myös saavamme verkostoon mukaan uusia kumppaneita eri toimialoilta, kommentoi hanketta vetävä ja huhtikuussa kaupungin ilmastokoordinaattorina aloittava Kukka-Maaria Martiskainen.

Rahoituksen kokonaissumma on 70 000 euroa ja sen myöntää Ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut -ohjelma. Vuosille 2021–2022 avustusta myönnettiin yhteensä 45 hankkeelle, joilla kunnat ja alueet vähentävät kasvihuonekaasupäästöjään. Hankkeen kokonaisbudjetti on 100 000 euroa.

Ilmastokumppanuusverkosto - kohti hiilineutraalia kaupunkiseutua -hanke alkaa 1.5.2021 ja päättyy 31.10.2022.

 

Lisätietoja:

Kukka-Maaria Martiskainen
kukka-maaria.martiskainen@joensuu.fi
Puh. 044 576 7220