Joensuussa teemme ilmastotekoja

Joensuussa teemme ilmastotekoja

Jokainen ilmastoteko on tärkeä, oli se sitten suuri yritysinvestointi tai arkinen teko, jota ei aina ole osannut edes kuvitella ilmastoteoksi. Teot ilmaston hyväksi säästävät rahaa, energiaa ja ympäristöä. Samalla käytät valtaasi ja luot muutokselle mahdollisuuden.

Katso millaisia tekoja me Joensuussa teemme!

Asset Publisher

angle-left Istutimme Karhunmäkeen hiilinielupuiston
 

Istutimme Karhunmäkeen hiilinielupuiston

30.09.2020 12:22

Karhukuusikko sijaitsee Karhunmäessä, Imatrantien ja vanhan junaradan kainalossa. Kuusien keskellä seisoo pieni heinäinen kukkula, jonka kyljessä kulkee pururata.

Puisto avattiin asukkaiden kanssa yhdessä istuttamalla 400 puuntainta kaupungin omistamalle maanjättöalueelle. Kasvaessaan alue sitoo kasvihuonekaasupäästöjä ja toimii hyvänä puiden lajitunnistuspaikkana, koska puut istutetaan lajiryppäittäin. Ryppäiden sijoittelussa on otettu huomioon myös esimerkiksi ruska-ajan väriloiston paras näkyminen. Puistosta löytyy kuusi eri puulajia: metsätammi, kotipihlaja, lehtikuusi, metsämänty, metsäkuusi ja rauduskoivu. Puistoon on istutettu myös linnun muotoinen Gritbird-kuntoilulaite. Kukkulan toinen puoli jätetään kasvamaan perhosniityksi. Talvisin pieni mäki toimii hyvin esimerkiksi pulkkamäkenä.

Ajatus puiston istuttamisesta muodostui, kun Karhunmäen asukasyhdistys haki Ilmastokorttelit-hankkeeseen alueen kehittämistä varten. Eri suunnitteluvaiheiden jälkeen nousi ajatus puistosta. Puiston puuston suunnittelussa ja sinne tulleen kuntolaitteen valinnassa on kuultu alueen asukkaita.

Puiston taimet ja Gritbird-laitteen ovat rahoittaneet Ilmastokorttelit - uusia ilmastoratkaisuja Joensuussa -hankkeen rahoittajat.

Miksi istutamme puita?

Osana Hiilineutraali Joensuu 2025 -ilmastotavoitetta sidomme ja kompensoimme vähintään 40% vuoden 2007 päästötasosta.

Hiilinielut ovat paikkoja mihin hiili sitoutuu. Hiilinieluina voivat toimia esimerkiksi kasvava metsä, kasvipeitteinen maaperä ja muut hiiltä sitovat tai sen sitoutumisessa auttavat maa-alueet, kuten kosteikot.

Joensuu on jo saavuttanut tavoitteensa olla hiilineutraali vuosina 2012 ja 2016. Näinä vuosina metsiemme hiilinielut pystyivät sitomaan kaikki tuottamamme päästöt. Tilanne voi kuitenkin vuodesta toiseen vaihdella suuresti hakkuiden mukaan. Siksi on äärimmäisen tärkeää kasvattaa hiilinielujamme istuttamalla metsää jättömaille ja ennallistamalla kosteikkoja.

Lue lisää hiilinieluistamme