Etusivu leipäteksti esittely

Etusivu linkkiotsikko teot puhuvat puolestamme

Teot puhuvat puolestamme

 

Sisältöjulkaisija

angle-left Etätöillä päästövähennyksiä
 

Etätöillä päästövähennyksiä

23.03.2020 10:41

Joensuun kaupunki on saanut rahoituksen etätyön edistämis- ja kehittämishankkeeseen.

Syyskuussa alkavassa hankkeessa pureudutaan etätyön tekemisen ongelmakohtien ratkaisemiseen sekä tuodaan esiin etätyön moninaisuutta.

- Etätyökokeiluissa haluamme tuoda esille, että etätyö on moderni työnteon muoto, joka on mahdollista toteuttaa joustavasti työtehokkuuden kärsimättä. Lisäksi vaikuttavuusarvioiden mukaan etätyön edistäminen on erittäin kustannustehokas tapa vähentää päästöjä, kommentoi Jari Leinonen ympäristönsuojeluyksiköstä.

Hankkeessa haetaan yhteistyötä yli kuntarajojen; yhtenä tavoitteena on mahdollistaa etätöiden tekeminen kodin lisäksi oman asuinkunnan työtiloissa kuten kirjastoissa, kouluissa tai muissa toimitiloissa. Näin tilojen käyttöä saadaan tehostettua. Hankkeessa kokeillaan myös työnteon järjestämistä virkatyöajan ulkopuolella ja kehitetään etätyön mahdollisuutta osana asiakaspalvelua.

Kevään aikana julkaistaan kysely ja kerrotaan lisää mahdollisuuksista osallistua etätyöhankkeen kokeiluihin. Hankkeen toteutuksesta vastaa kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö.

Rahoituksen kokonaissumma on 50 000 euroa ja sen myöntää Suomen ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut -ohjelma. Ohjelma avustaa vuosina 2020–2021 yhteensä 14 hanketta, jotka tähtäävät kuntien ja alueiden ilmastotyön vauhdittamiseen.

Joensuun etätyöhanke alkaa 1.9.2020 ja kestää noin 8 kuukautta.

 

Lisätietoja:

Kukka-Maaria Martiskainen, etätyökoordinaattori, Kokeileva kaupunkiseutu Joensuu

kukka-maaria.martiskainen@joensuu.fi, Puh. 044 576 7220

 

Lue lisää teot

Kaupungintalo leveä

Etusivu linkkiotsikko kaikki ilmastotyöstämme

Kaikki ilmastotyöstämme

 

Joensuun ilmastotyö

Joensuun tavoitteena on yhdessä vähentää päästöjä 60 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Jäljelle jäävät päästöt kompensoidaan tai varastoidaan hiilinielujen avulla.

Joensuussa eniten kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavat teollisuus ja työkoneet sekä liikenne ja lämmityksen tuottaminen. Joensuussa päästöt ovat laskeneet seurannan alusta, eli vuodesta 2007 lähtien. Vuoden 2020 päästötasosta tulisi vähentää vielä reilusti yli kolmasosa, jotta hiilineutraaliustavoitteeseen päästään vuoteen 2025 mennessä.

Kahdesta graafista toisessa esitetään Joensuun kokonaispäästöjen jakautuminen eri sektoreiden kesken vuonna 2021 ja toisessa päästöt vuosina 2007, 2021 ja päästötavoite vuodelle 2025. Vuonna 2021 Joensuun päästöt olivat yhteensä 426 hiilidioksidiekvivalenttikilotonnia. Tästä 41% aiheutui teollisuudesta ja työkoneista, 23% lämmityksestä, 23% liikenteestä ja 13% maataloudesta, sähköstä ja jätteistä. Vuonna 2007 päästöt olivat 661 hiilidioksidiekvivalenttikilotonnia, josta ne olivat siis vuoteen 2021 mennessä tippuneet 426 hiilidioksidiekvivalenttikilotonniin. Tavoitteena on, että päästöt laskisivat 60 % vuoden 2007 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Tämä tarkoittaa, että vuonna 2025 päästöjen tulisi olla enintään 264 hiilidioksidiekvivalenttikilotonnia.

Lue lisää ilmastotyöstämme

Etusivu täysleveä

Etusivu linkkiotsikko Ilmastokumppanuus

Ilmastokumppanuus

 

Haluan ilmastokumppaniksi esittely

Tavoitteenamme on edistää yhdessä kestävää yritystoimintaa ja vähähiilistä Joensuuta. Ilmastokumppanuudesta hyötyvät yritykset ja yhteisöt, jotka haluavat kehittää toimintansa ympäristöystävällisyyttä, suunnitelmallisesti pienentää ilmastopäästöjään sekä kehittää omia ilmastoystävällisiä ratkaisuja asiakkailleen.

Joensuussa tehdään monia ilmastotoimia. Yksin ei kuitenkaan tavoitteeseen päästä. Tarvisemme yrityksiä ja yhteisöjä mukaan päästöjen vähentämiseksi. Ilmastokumppanuus on yhteistyötä kaupungin elinkeinoelämän ja yritysten kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Lue lisää ilmastokumppanuudesta

Yhdessä leveä

Etusivu linkkiotsikko yhdessä osallistumalla

Yhdessä osallistumalla

 

Etusivu-ingressi-yhdessä osallistumalla

Ilmaston- ja ympäristönsuojelussa on pitkälti kyse kohtuullisista ja kestävistä elämäntavoista sekä pienistä arkiteoista. Täältä löydät vinkkejä Joensuusta ja muualta Suomesta.

Sisältöjulkaisija

Lue lisää osallistu