Ilmastokumppani
Sisältöjulkaisija
Joensuun Töminä Oy
Ravintola Kerubi (Joensuun Töminä Oy) liittyi 6.10. mukaan ilmastokumppanuusverkostoon. Kerubi on Joensuun Ilosaaressa toimiva ravintola, keikkapaikka, yökerho ja monenlaisten tapahtumien järjestäjä. Ajatus isosta elämyksestä ja pienestä jalanjäljestä on osa Kerubin strategiaa, ja Kerubi onkin toteuttanut ympäristö- ja ilmastotyötään kunnianhimoisesti jo pidempään. Kerubin ympäristölupauksen mukaan hyvä musiikki on ikuista, maapallomme ei. Tavoitteena on hiilineutraali Kerubi 2024.
- Ilmastokumppaneina haluamme paitsi kehittää omaa toimintaamme nykyistä ilmastoystävällisemmäksi, myös toimia muille esimerkkinä siitä, että suuria elämyksiä voi kokea niin ruuan kuin musiikin parissakin kuormittamatta liikaa ympäristöämme, kertoo Kerubin Jarno Pitko.
Ilmastositoumuksessaan Joensuun Töminä Oy sitoutuu noudattamaan seuraavia toimenpiteitä ja tavoitteita:
- Edistämme Joensuun kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä
- Selvitämme tapahtumiemme hiilijalanjäljen kokonaisuudessaan huomioiden myös Scope 3 -luokan mukaiset päästöt
- Laskemme ravintola-annosten hiilijalanjäljen ja ilmoitamme sen menussa
- Vähennämme lautashävikkiä/asiakkailta syntyvän biojätteen määrää
- Päätämme, millä tavalla hyvitämme jäljelle jäävät päästöt ja selvitämme mahdollisuutta paikalliseen hiilensidontaan
- Vaihdamme automme sähköisiksi
- Seuraamme toimenpiteiden etenemistä ja viestimme saavutuksistamme ilmastokumppaneille ja muille sidosryhmillemme.
Joensuun Töminä Oy:n markkinointipäällikkö Jarno Pitko allekirjoitti ilmastositoumuksen 6.10.2023.
- Ilmastokumppanuusverkosto on ilmastokumppaneiden kohtaamispaikka ja sen tarkoitus on tukea yritysten ja yhteisöjen ilmastotyötä. Verkostolle on tärkeää saada mukaan myös kumppaneita, jotka ovat jo pidemmällä ilmastotyössään ja voivat omien kokemuksiensa perusteella tarjota muille kumppaneille inspiraatiota ja vinkkejä uusiin toimenpiteisiin, kertoo Joensuun kaupungin ilmastokoordinaattori Tuuli Hyppänen.