Joensuussa teemme ilmastotekoja

Joensuussa teemme ilmastotekoja

Jokainen ilmastoteko on tärkeä, oli se sitten suuri yritysinvestointi tai arkinen teko, jota ei aina ole osannut edes kuvitella ilmastoteoksi. Teot ilmaston hyväksi säästävät rahaa, energiaa ja ympäristöä. Samalla käytät valtaasi ja luot muutokselle mahdollisuuden.

Katso millaisia tekoja me Joensuussa teemme!

Sisältöjulkaisija

angle-left Kokosimme ohjeet urheiluseuroille vastuullisuusohjelman laatimista varten
 

Kokosimme ohjeet urheiluseuroille vastuullisuusohjelman laatimista varten

15.06.2020 14:13

Urheiluseuran vastuullisuusohjelma voi keskittyä esimerkiksi tasavertaisuuteen, eettiseen taloudenhallintaan, kestävään kehitykseen tai muuhun seuran toiminnan kannalta tärkeään kysymykseen. Parhaimmillaan vastuullisuusohjelma toimii seuran yhteisenä ohjenuorana kohti yhteisten arvojen ja tavoitteiden toteutumista.

Kokosimme Ilmastokorttelit-hankkeessa ohjeet siihen, kuinka urheiluseura voi tehdä itselleen oman vastuullisuusohjelman ympäristö- ja ilmastonäkökulmalla.

Esimerkkinä meillä on Joensuun Maila (JoMa), jota autoimme tekemään heidän oman ohjelmansa. JoMan ohjelmaan on kirjattu heidän toiminnassaan keskeiset ilmastoa ja ympäristöä auttavat teot. JoMa on unelmoinut rohkeasti suuria, ja pyrkii esimerkiksi olemaan tulevaisuudessa mahdollisimman päästöttömästi liikkuva seura. Tätä seura edistää esimerkiksi järjestämällä pyörällä treeneihin -kampanjoita ja suosimalla vähäpäästöisiä vaihtoehtoja joukkueiden kuljetuksissa.

JoMan Vastuu ympäristöstä -ohjelma on luettavissa seuran nettisivuilla .

 

Ohjeet urheiluseuroille - Kuinka koota oma ilmasto-/ympäristövastuuohjelma?