Публикатор

angle-left Joensuulaisten kulutuksen hiilijalanjälki selvitettiin Kulma-hankkeessa
 

Joensuulaisten kulutuksen hiilijalanjälki selvitettiin Kulma-hankkeessa

26.01.2022 08:53

Joensuu on selvittänyt kunnan kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt, eli hiilijalanjäljen. Laskenta toteutettiin osana Kulma-hanketta, jossa kulutusperusteiset kasvihuonekaasupäästöt laskettiin ensimmäistä kertaa vertailukelpoisesti suurelle joukolle suomalaisia kuntia ja kaupunkeja. Joensuun kaupungin lisäksi hankkeeseen osallistui 14 muuta kuntaa.

Laskennassa kulutuksen päästöjä tarkastellaan energiankulutuksen ja rakentamisen, liikkumisen, ruuan sekä tavaroiden ja palveluiden osalta. Vastaavaa laskentaa ei Suomessa ole koskaan aiemmin toteutettu. Systemaattisesti ja luotettavasti kulutuksen päästöjä seuraavia kuntia ei globaalistikaan ole kuin yksittäisiä. Hankkeessa mukana olleet kunnat toimivat asian todellisina edelläkävijöinä.

Laskentaa varten kehitetty Kulma-malli tuottaa uudenlaista tietoa kunnan ja kuntalaisten toiminnasta aiheutuvista päästöistä, mm. kunnassa käytettyjen rakennusmateriaalien ja kunnassa kulutettujen elintarvikkeiden päästöistä. Uudenlaisen laskentamallin lähtökohtana on kuntalaisten kulutus ja siitä aiheutuvat päästöt riippumatta siitä, onko hyödykkeet tuotettu kunnassa, muualla Suomessa tai ulkomailla.

– Uudet tulokset tekevät näkyväksi ne kuntalaisten toiminnasta aiheutuvat päästöt, jotka jäävät perinteisen kuntien päästölaskennan ulkopuolelle. Laajempi tietopohja tukee kuntien ilmastotyötä, jossa eri toimin pyritään vaikuttamaan myös kuluttajien valintoihin, hankkeen projektipäällikkö Emma Liljeström kertoo.

Joensuun kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2020 yhteensä 8,29 t CO2-ekv asukasta kohden. Hankkeeseen osallistuneiden kuntien kulutuksesta aiheutuneet asukaskohtaiset kasvihuonekaasupäästöt olivat keskimäärin 8,7 t CO2-ekv asukasta kohden. Merkittävimpinä kulutuksen päästöjen lähteitä Joensuussa ovat energiankulutus ja rakentaminen, henkilöautoliikenne sekä ruoka. Laskennassa ovat mukana hiilidioksidi, metaani ja typpioksiduuli.

Joensuun kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2020 olivat yhteensä 637,5 kt CO2 ja asukasta kohden 8,29 kt CO2.

Osa Kulma-laskennassa esitetyistä kasvihuonekaasupäästöistä on jo mukana kunnan vuosittaisessa alueellisessa päästölaskennassa (CO2-raportti). Joensuun kaupungin kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2020 (ennakkotieto) olivat yhteensä 443 kt CO2 ekv. KULMA-hankkeessa lasketut kulutuslähtöiset päästöt olivat Joensuussa vuonna 2020 yhteensä 637 kt CO2 ekv.

Alueelliset ja kulutukseen perustuvat päästölaskentamallit ovat osittain päällekkäisiä. Ne eivät siis ole vaihtoehtoja toisilleen vaan täydentävät toisiaan ja tarjoavat yhdessä mahdollisimman laajan tietopohjan kunnan ja kuntalaisten toiminnasta aiheutuvista kasvihuonekaasupäästöistä.

Kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt lasketaan seuraavan kerran vuodelta 2022, jolloin voidaan arvioida vuosien välisiä eroja päästöissä. Esimerkiksi uudisrakentamisen päästöt saattavat vaihdella eri vuosina merkittävästikin. Jatkuva päästölaskenta auttaa tunnistamaan kuntien ja kuntalaisten kannalta päästövähennyskohteita kaikilta kulutuksen osa-alueilta.

Hankkeen toteutti Sitowise Oy yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Hanketta rahoittivat siihen osallistuneet kunnat sekä Kestävä Lahti -säätiö. Ruuankulutuksesta aiheutuvien päästöjen laskennan mahdollisti yhteistyö S-ryhmän kanssa.

Lisätietoa hankkeesta ja sen tuloksista löydät osoitteesta: https://www.sitowise.com/fi/uutiset/kuntien-kulutuksen-hiilijalanjalki-selvitettiin-ensimmaista-kertaa

Joensuun kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt (pdf)