Публикатор

angle-left Kyselyssä selvitettiin energiansäästökohteita kaupungin tiloissa
 

Kyselyssä selvitettiin energiansäästökohteita kaupungin tiloissa

08.05.2023 08:04

Joensuun kaupungin tilakeskuksen ja HIKKA-hankkeen teettämässä energiansäästökyselyssä etsittiin loppuvuodesta 2022 mahdollisia energiansäästökohteita Joensuun kaupungin tiloissa. Kyselyyn vastasi lähes kolmesataa kaupungin työntekijää. 

Vastauksissa esitettiin useita energiaa säästäviä toimintatapoja ja kehitysehdotuksia energiansäästämisen tehostamiseksi kaupungin tiloissa. Keinoina ehdotettiin muun muassa automatisoitua ja liiketunnistimilla toimivan valaistuksen käyttöönottamista, energiatehokkaampaa ilmanvaihtoa ja lämpötilojen laskemista. Vastaajat korostivat, että energiansäästötoimia tulisi toteuttaa ennen kaikkea tilojen turvallisuus, hygienia ja käyttäjäystävällisyys huomioiden.  

– Kyselyn perusteella vaikuttaisi siltä, että kaupungin työntekijät ovat pääsääntöisesti tietoisia energiaa säästävistä toimista ja niitä aktiivisesti toteuttavatkin työpaikoilla, toteaa HIKKA-hankkeen koordinaattori Aino Kangas. Huomiota voisi kuitenkin kiinnittää työpaikalla enemmän arkisiin pieniin tekoihin, kuten käyttämättömien sähkölaitteiden sammuttamiseen ja vedenkulutuksen vähentämiseen. 

– Joensuun kaupungin tiloja hallinnoiva tilakeskus on sitoutunut kaupungin ilmasto-ohjelman tavoitteisiin ja pyrkii uudis- ja peruskorjauskohteissa energiataloudellisesti vastuullisiin ja kestäviin ratkaisuihin. Kaupungin hallinnoimat toimitilarakennukset ovat valmistuneet vuosien 1852–2022 välisenä aikana, joten on syytä huomioida, että tyyppiominaisuudet rakennuksissa ovat kuitenkin hyvin erilaiset, kertoo Joensuun kaupungin tilakeskuksen johtaja Joni Sorjonen.  

Selvityksen mukaan energiansäästöpotentiaalia löytyisi tilojen käyttäjien toimintatapojen muutoksesta ja sitä helpottavista tekijöistä kuten automaatiosta. Joni Sorjonen rohkaiseekin haastamaan omat työpaikan toimintatavat ja etsimään uusia energian säästöön tähtääviä toimintamalleja.

– Kyselyn tuloksia käytetään soveltuvin osin toimitilojen energiatehokkuuden arviointiin, koska käyttäjäkokemus on myös osa tilojen kokonaistyytyväisyyden varmistamista, toteaa Joni Sorjonen.