Публикатор

angle-left Kaupunki etsii ehdotuksia uusiksi luonnonmuistomerkeiksi
 

Kaupunki etsii ehdotuksia uusiksi luonnonmuistomerkeiksi

01.08.2022 06:00

Joensuun kaupunki aloittaa luonnonmuistomerkkikampanjan uusien luonnonmuistomerkkien etsimiseksi kaupungin alueelta. Kampanjan tavoitteena on saada rauhoituksen piiriin mahdollisimman monta luonnonmuistomerkkiä eri puolilta Joensuuta.

Joensuun kaupunki keräsi viimeksi vuonna 2017 ehdotuksia luonnonmuistomerkeiksi. Silloin Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi järjestettiin samanlainen kampanja koko Suomessa. Joensuussa tehtiin ehdotuksia ja rauhoitettiin eniten luonnonmuistomerkkejä koko Suomessa. Toivottavasti innostus on tänä vuonna yhtä suurta kuin silloin, sanoo ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen.

Luonnonmuistomerkki voi olla puu, puuryhmä, siirtolohkare tai muu niitä vastaava luonnonmuodostuma, joka on sen kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn vuoksi erityinen. Myös esimerkiksi lähde tai harvinaisten kasvilajien esiintymä voidaan rauhoittaa luonnonmuistomerkkinä. Luonteeltaan luonnonmuistomerkit ovat yksittäisiä tai pienialaisia, selkeästi ympäristöstä erottuvia kohteita.

Luonnonmuistomerkkien rauhoittaminen on yksi vanhimmista luonnonsuojelulainsäädännön nojalla tehtävistä toimista. Se sisältyi jo Suomen ensimmäiseen luonnonsuojelulakiin, joka tuli voimaan vuonna 1923.

Ehdotuksia uusiksi luonnonmuistomerkeiksi voi tehdä eHarava-kyselyn kautta. Kysely on avoinna elokuun ajan 1.–31.8.2022. Esitysten pohjalta käynnistetään neuvottelut maanomistajien kanssa.

Ehdotuksia luonnonmuistomerkeiksi voi lähettää myös sähköpostitse jari.leinonen@joensuu.fi tai kirjeitse osoitteeseen Ympäristönsuojeluyksikkö, Muuntamontie 5, 80100 Joensuu.