Публикатор

angle-left Kohti vähähiilistä rakentamista
 

Kohti vähähiilistä rakentamista

23.05.2019 10:15

Karelia-ammattikorkeakoulu käynnisti syyskuussa 2018 kaksivuotisen Kohti vähähiilistä rakentamista – Joensuu Wood City -kehityshankkeen. Hankkeen päätavoitteena on vähähiiliseen rakentamiseen liittyvän osaamistason nousu Joensuussa sekä muissa Pohjois-Karjalan kunnissa.

Rakennukset kuluttavat 40 % energian kokonaiskulutuksesta ja rakennuksien osuus kasvihuonepäästöistä (GHG) on noin 30 %. Rakennusten elinkaaren hiilijalanjälki syntyy rakennusmateriaalien valmistuksesta, kuljetuksesta, työmaatoiminnoista, kunnossapidosta, energian ja veden käytöstä, rakennuksen purkamisesta sekä materiaalien loppukäsittelystä. Ympäristöministeriö on parhaillaan valmistelemassa säädöksiä rakentamisen päästöjen pienentämiseksi osana kestävän rakentamisen edistämistoimenpiteitä. Tavoitteena on vuoteen 2025 mennessä ilmoitusvelvollisuus rakennuksien päästötiedoille.

Rakentamisen ja rakennusten käytön ollessa yksi merkittävimmistä hiilidioksidipäästöjen aiheuttajista, on kuntien ohjaus avainasemassa päästöjen vähentämisessä. Kohti vähähiilistä rakentamista -kehityshankkeen toiminnan keskiössä onkin aiheeseen liittyvä tiedon jakaminen Pohjois-Karjalan kunnissa, erityisesti kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja rakennuttajaorganisaatioiden henkilöstölle. Käytännön toimenpiteenä on työpajojen, tietoiskujen ja opintomatkojen järjestämistä sekä aihepiiriin liittyvien julkaisujen tekeminen. Osana kehityshanketta tehdään myös elinkaaren päästölaskelmia erityyppisille suunnitteilla oleville tai toteutuneille rakennuskohteille. Tehtyjen elinkaarilaskelmien avulla luodaan alustavat raja-arvot uudisrakentamisen elinkaaripäästöille.

Kohti vähähiilistä rakentamista -kehityshankkeen avulla Joensuu ja muut Pohjois-Karjalan kunnat voivat valmistautua tuleviin muutoksiin lainsäädännössä ja luoda asukkailleen entistä parempia asuinympäristöjä. Kehityshankkeen rahoituksesta vastaa Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Euroopan aluekehitysrahastosta.

 

Lisätietoja:

Karelia-ammattikorkeakoulu: Puurakentaminen
Kohti vähähiilistä rakentamista - Joensuu wood city -hanke
Ympäristöministeriö: Vähähiilinen rakentaminen