Innehållspresentatör

angle-left UEF - hiilineutraali yliopisto vuoteen 2025 mennessä
 

UEF - hiilineutraali yliopisto vuoteen 2025 mennessä

18.06.2019 11:57

Itä-Suomen yliopiston tavoitteena on olla hiilineutraali vuoden 2025 loppuun mennessä. Tähän pääseminen edellyttää päästöjen pienentämistä toimintatapoja muuttamalla sekä päästöjen kompensoimista.

Hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseen tarvittavien toimenpiteiden määrittämiseksi UEF on myös laskenut hiilijalanjälkensä. Vuoden 2019 päästöihin perustuvissa laskelmissa yliopiston hiilijalanjäljen arvioitiin olevan kokonaisuudessaan noin 16 000 tCO2ekv (hiilidioksidiekvivalenttitonnia). Tästä valtaosan muodostavat lämmitys, ravintolapalvelut ja lentomatkustus. Lisää yliopiston hiilijalanjäljestä voit lukea UEF:n sivuilta.

 

Konkreettisiin arjen ympäristötekoihin Itä-Suomen yliopistolla kuuluu esimerkiksi seuraavia:


- Itä-Suomen yliopisto on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin kaikessa toiminnassaan. Sillä on ollut Green Office -diplomi vuodesta 2012 ja lisäksi yliopisto on Reilun kaupan yliopisto vuodesta 2014. Yliopisto on allekirjoittanut myös kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen vuonna 2015. Yliopistolla toimii yksiköiden ja sidosryhmätahoista kuten ylioppilaskunnan edustajista koostuva kestävän kehityksen neuvottelukunta, joka kehittää ja koordinoi yliopiston kestävän kehityksen toimintaa.

- Kahden eri kaupungeissa sijaitsevan kampuksen yliopistona Itä-Suomen yliopisto on  jo perustamisestaan v. 2010 asti panostanut monipuolisiin etäyhteys- ja kokousmenetelmiin ja niiden jatkuvaan kehittämiseen kampusten välisen matkustamisen tarpeen minimoimiseksi. Matkustamisessa suosimme aina ensisijaisesti julkisen liikenteen käyttöä ja kampusten välisessä liikenteessä myös kimppakyytejä yliopiston
sisäisen kimppakyytikalenterin avulla. Vältämme lentomatkustamista aina kun se on järkevää ja mahdollista ja kotimaan lentomatkoissa olemme ottaneet vuoden 2019 alusta käyttöön CO2-päästöjen kompensaation.

- Vähennämme yliopiston toiminnasta aiheutuvia energian, lämmön ja vedenkulutuksen sekä jätteiden muodostumisen päästöjä mm. energiamanageroinnin, tilojen käytön optimoinnin, vedenkulutuksen seurannan sekä jätteiden määrän vähentämisen ja lajittelun parantamisen kautta kiinteässä yhteistyössä kiinteistöt omistavan Suomen yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa.

- Kiinteistöjen uudisrakentamisessa ja peruskorjauksessa sekä materiaalihankinnoissa huomioidaan kestävyys, ekologisuus ja käytetään ratkaisuissa parasta mahdollista tekniikkaa aina kun se on taloudellisesti järkevää.

- Yliopiston kaikissa tavaran ja palveluiden hankinnoissa keskeisinä kriteereinä ovat kestävyys ja vastuullisuus.

- Yliopisto arvioi toimintansa kestävyyttä ja vastuullisuutta suorittamalla mm. kestävän kehityksen auditointeja sekä osallistumalla vuosittain kansainvälisiin kestävän kehityksen arviointeihin/rankingeihin, joissa olemme
pärjänneet erittäin hyvin.


Lue lisää Itä-Suomen yliopiston Kestävyys- ja vastuullisuustoimista