Etusivu leipäteksti esittely

Etusivu linkkiotsikko teot puhuvat puolestamme

Teot puhuvat puolestamme

 

Sisältöjulkaisija

angle-left Etätyöllä säästettiin 11 000 ajokilometriä ja 1800 kg CO2-päästöjä
 

Etätyöllä säästettiin 11 000 ajokilometriä ja 1800 kg CO2-päästöjä

01.06.2021 06:52

Kokeileva kaupunkiseutu Joensuu -hanke päättyi toukokuun lopussa. Hankkeen aikana toteutetuissa etätyökokeiluissa kunta-alantyöntekijöillä oli mahdollisuus työskennellä omassa asuinkunnassaan sijaitsevilla, kodin ulkopuolisilla etätyöpisteillä. Mukana oli yhdeksän työntekijää ympäri Pohjois-Karjalaa.

Hankkeen aikana etätyöpisteillä työskenneltiin yhteensä 160 päivää. Samaan aikaan henkilöautolla kuljetut, pitkät työmatkat vähenivät ja työmatkojen kasvihuonekaasupäästöt laskivat. Etätyökokeilujen aikana säästettiin yhteensä 11 207 ajokilometriä verrattuna siihen, että työntekijät olisivat kulkeneet työpaikoilleen. Säästettyjen ajokilometrien myötä työmatkaliikkumisen CO2-päästöt vähenivät yhteensä noin 1828 kg. 

Kestävien liikkumismuotojen käyttö töissä ja vapaa-ajalla yleistyi etätyöpisteillä työskentelyn myötä. Hankkeen aikana etätyöpisteille pyöräiltiin tai käveltiin yhteensä noin 230 kilometriä. Enemmistö työntekijöistä pyöräili tai käveli etätyökokeilun aikana enemmän kuin tavallisesti. Oman auton käyttö väheni työpäivinä lähes jokaisella ja arkenakin noin puolella etätyökokeilijoista. 

Etätyökokeilujen suurimpana hyötynä työntekijälle itselleen korostui työmatkoissa saavutettu ajansäästö. Hankkeen aikana työmatkoissa säästettiin aikaa noin 156 tuntia, eli yhteensä noin 6,5 päivää. Enemmistö osallistujista kertoi käyttäneensä työmatkoissa säästettyä aikaa ulkoiluun ja liikkumiseen. Suurin osa osallistujista koki, että etätyökokeilulla oli positiivisia vaikutuksia jaksamiseen, hyvinvointiin ja työtyytyväisyyteen. Kolmasosalla työntekijöistä jopa sairaspoissaolot vähenivät etätyökokeilun myötä.

Myös työnteon tavat muuttuivat etätyökokeilun aikana. Enemmistö koki etätyön lisäävän työskentelyn joustavuutta, tuottavuutta ja tehokkuutta. Työstä tuli monipaikkaisempaa, mikä koettiin pääosin positiivisena. Tulevaisuuden työltä osallistujat toivoivat työnteon hybridimallia, eli toimistotyön ja etätyön yhdistelmää.

Lue lisää tuloksista hankkeen loppuraportista.

Hanke oli käynnissä 01.09.2020–31.5.2021. Hankkeelle myönnettiin rahoitusta Ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut -ohjelmasta. Hankkeen kokonaisrahoitus oli 50 000 €.

Lue lisää teot

Kaupungintalo leveä

Etusivu linkkiotsikko kaikki ilmastotyöstämme

Kaikki ilmastotyöstämme

 

Joensuun ilmastotyö

Joensuun tavoitteena on yhdessä vähentää päästöjä 60 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Jäljelle jäävät päästöt varastoidaan hiilinielujen avulla ja tarvittaessa hyvitetään.

Joensuussa eniten kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavat teollisuus ja työkoneet sekä liikenne ja lämmityksen tuottaminen. Joensuussa päästöt ovat laskeneet seurannan alusta, eli vuodesta 2007 lähtien. Vuonna 2022 päästöistä oli vähennetty 42 % eli hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen vaatii vielä 18 prosenttiyksikön päästövähennyksen.

Lue lisää ilmastotyöstämme

Etusivu täysleveä

Etusivu linkkiotsikko Ilmastokumppanuus

Ilmastokumppanuus

 

Haluan ilmastokumppaniksi esittely

Tavoitteenamme on edistää yhdessä kestävää yritystoimintaa ja vähähiilistä Joensuuta. Ilmastokumppanuudesta hyötyvät yritykset ja yhteisöt, jotka haluavat kehittää toimintansa ympäristöystävällisyyttä, suunnitelmallisesti pienentää ilmastopäästöjään sekä kehittää omia ilmastoystävällisiä ratkaisuja asiakkailleen.

Joensuussa tehdään monia ilmastotoimia. Yksin ei kuitenkaan tavoitteeseen päästä. Tarvisemme yrityksiä ja yhteisöjä mukaan päästöjen vähentämiseksi. Ilmastokumppanuus on yhteistyötä kaupungin elinkeinoelämän ja yritysten kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Lue lisää ilmastokumppanuudesta

Yhdessä leveä

Etusivu linkkiotsikko yhdessä osallistumalla

Yhdessä osallistumalla

 

Etusivu-ingressi-yhdessä osallistumalla

Ilmaston- ja ympäristönsuojelussa on pitkälti kyse kohtuullisista ja kestävistä elämäntavoista sekä pienistä arkiteoista. Täältä löydät vinkkejä Joensuusta ja muualta Suomesta.

Sisältöjulkaisija

Lue lisää osallistu